Heräsin ja huomasin, että minut oli köytetty tuoliin kiinni. Katselin ympärilleni ja olin kuin jossain likaisessa ja vanhassa tehtaassa. "Päästäkää mut pois!" huusin. Aloin rimpuilla tuolissa ja kaaduin tuolin kanssa selälleen maahan. Joku nosti minut ylös. "Mä haluun pois!" kiljuin. "Nii varmasti haluutkin, mut et pääse". Hän käveli eteeni. Hän oli mies, enkä nähnyt hänen kasvojaan sillä hänellä oli huivi. "Ottaisitko huivin pois?" Tyyppi katsoi minua tuimasti. "En" hän sanoi. "Ota se pois" käskin. "En" hän sanoi rasittavalla äänellä. "Ota se saatanan huivi pois!" käskin taas. "EN. Harmony, tuo laatikko" mies huusi. Yritin rimpuilla köysistä taas pois, mutta ne olivat liian tiukasti sidottu. Yritin saada miehen löysentämään köysiä, joten sanoi tälle: "Mulla ei kohta enää ees kierrä veri mun yläkropassa, jote voisiksää vähä jeesata ja löydentää näit naruit?". Miehen viereen tuli se tyyppi jonka nimi oli varmaan Harmony, iso laatikko kädessään. "En voi. Saat vähän piristystä, tuosta laatikosta" mies sanoi ja nyökkäsi Harmonylle. Hän tuli lähelleni ja näin, että laatikko oli täynnä nauloja."M-mitä noilla nauloilla?" kysyin ääni väristen. Mies vain pyöritteli silmiään ja Harmony astui pari askelta taaemmas. "Miks te ees sieppasitte mut? Sanokaa ees yks järkevä syy" mumisin heille. Painoin pääni alas, koska arvasin, että Harmony aikoi heittää tai kaataa naulat päälleni. Kysymkseeni ei vastattu, mutta arvasin oikein. Kun juuri olin nostamassa katsettani ylös näin pitkien otsahiuksieni läpi kun Harmony heilautti laatikkoa taaksepäin, eteenpäin, taaksepäin, sitten hän keräsi niin paljon voimaa, että naulat lensivät laatikosta vauhilla päälleni. Jokaikinen naula tuntui tuskalliselta piikiltä iholla ja sitä tuntui kestävän ikuisuuden. Kun vihdoin ja viimein 'naulasade' loppui, miehet lähtivät pois. Jäin vain yksikseni itkemään paikalleni.
Minuun sattui ihan kauheasti. Elämäni vilisti silmieni edestä. En saattanu aukaista silmiä, olisin nähnyt itseni niin huonossa kunnossa. Kaikki vihaavat minua. Haluan kuolla sillä minuutilla. Itkin katkerasti. Ajattelin vain, että tämä kaikki on minun syytäni. Minun ei olisi pitänyt huutaa ja suuttua siitä uutisesta Harrylle. Kuolisin pian verenvuotoon, eikä mua jäis kukaan kaipaamaan. Joutuisin Helvettiin, olen ollut niin julma kaikille. Minulle ei pidettäisi varmaan edes hautajaisia kun olen... Hetkinen,,, kuulin askelia. Ne,, tulivat minua kohti. Yritin pyyhkiä kyyneleitäni olkapäähän kunnes muistin, että minulla oli ollut meikkiä, jotka leviää helposti. Se vain pahensi asiaa, askeleet tulivat kokoajan vain lähemmäs ja samassa kuulin ne aivan takaani. Ne pysähtyivät. Tunsin lämpimän ihan selkääni vasten. Tuttu tuoksu...
Tuolin selkänojaan tarttui joku ja alkoi raahata minua mukanaan. Olin niin hämmästynyt, että olin ihan hiljaa. Mistä tunsin sen tuoksun? Ei kai se voi olla... Taluttaja kallisti tuolia hiukan taaksepäin ja kiristi vauhtia. Kuulin narisevan oven äänen ja minut raahattiin ulos. Ovi paukahti kovaa ja samassa huomasin, että paikalla oli poliiseja ja ambulanssi lääkäreineen. Alue jossa kaikki olimme, oli rajattu varoitusnauhalla. Nauhan sisäpuolella oli vielä aidat ja vartioita. Aidan takana oli valtavasti porukkaa, jotkut heistä kiljui. Köysiä alettiin irroittamaan pois ja sitten hän käveli eteeni...
Sori en oo pitkää aikaa kirjottanu ku on ollu nii kiireitä etten oo ehtiny kirjottaa mut täs ois taas yks ja toivottavasti tykkäsitte :)
#ViiviStyles<3